Ajankohtaista

Viime hetken lisäyksinä vikellystä ja rumpujamit

25.08. 11 klo: 11:08:32
Torstaina 25.8.2011 tapahtuvaan Oulun neljänteen Taiteiden Yöhön on tullut viime hetken lisäyksiä. Lammassaaressa kello 20 ?imän Vikeltäjät pitävät vikellysnäytöksen, ja Asematunneli muuttuu RytmiTunneliksi kaikille lyömäsoittajille avoimissa Cajon-jameissa kello 19-21. Myös Letkunpuiston Taidetuunaamon musiikkiosuus on tarkentunut.

Vikellys on voimistelua laukkaavan hevosen selässä. Suomessa on vikelletty jo ratsuväessä, mutta nykymuotoisena urheilulajina vikellys on vielä varsin nuori laji. Tällä hetkellä Suomessa on noin 300 lajin aktiiviharrastajaa. Oulussa vikellystä harrastetaan ?imäraution ratsastuskeskuksessa.

Oulun Taiteiden Yön esityksessä nähdään osa ?imän vikeltäjien seuraavasta kisaohjelmasta sekä laukassa muutamia yksin- ja kaksinliikkeitä.

Cajon-duo Karjalainen-Miettunen käyttää hyväksi Oulun asematunnelin akustiikkaa perkussiojamien merkeissä. Kaikki ovat kutsutut rakentamaan rytmiä, tanssimaan tai fiilistelemään haluamallaan tavalla. Soittimeksi käy mikä tahansa kattilasta rumpusettiin.

Taidetuunaamon musiikkiohjelma tarkentuu. Viimehetkellä nähdyn unen seurauksea myös tasatunnein esiintyvä sarjakuviakin laulava Kili Kauppi osallistuu tuunaamiseen. Kaupille voi toimittaa jo olemassaolevia laulujen tekstejä, tai vaikka mitä tahansa tekstejä, jotka hän esitystensä välillä kitaroineen tuunaa uuteen uskoon ja esittää kylmiltään uunituoreina.

Oulun Taiteiden Yön Virallisen Avajaistilaisuuden ohjelmaksi kello 12 Lammassaaressa on varmistunut syksyn saaliista inspiroitunut kulinaristinen performanssi "Toiminnanjohtaja Paavo J. Heinonen syö nahkiaisen".