Ajankohtaista

Taiteiden ilta "Siirin-päivän ilta" Rauhalassa lauantaina 24.4.

22.04. 10 klo: 17:14:45

Siirin-päivän Taiteiden illassa kamarimusiikkia, nukketeatteria sekä Siiri Angerkoski
tai
Kun Ankanpoika kohtasi Delfiinin

Kevään viimeinen Taiteiden ilta Ravintola Rauhalassa rauhoittuu viikko ennen vappua kamarimusiikin ja nukketeatteritaiteen äärelle. Elokuvatapahtuma Siirin-päivää juhlistavassa illassa valkokankaalle heijastuu myös itse Siiri Angerkoski. Lauantaina 24.4. Rauhalan ovet avataan taiteelle jälleen kello 19.

Liput jälleen pelkästään 5 euroa sekä euron narikka.


Illan pääosassa on Kamarimusiikkiyhtye Valkoinen Delfiini. Tiina Nikanderin (huilu), Sinikka Ala-Leppilammen (viulu), Päivyt Kurki-Awadin (sello) ja Nävid Mikkosen (piano) kvartetti on esiintynyt muun muassa 2009 Oulun taiteiden yössä Terttu Jurvakaisen galleriassa Muhoksella sekä Oulun Tuomiokirkossa.

Valkoinen Delfiini esittää kaksi noin puolen tunnin kokonaisuutta. Ohjelmassa on Bachia (Carl Philip Emmanuel), Haydnin kappaleita, Mozartia, Debussytä sekä Oskar Merikannon "Kesäpäivä Kangasalla".

Turkulainen nukketeatteri Kuuma Ankanpoikanen esittää Rauhalassa maistiaisia repertuaaristaan. Ryhmä on tämän viikon Oulussa Nukketeatteri Akseli Klonkin vieraana pitämässä pienoisfestivaalia Valvenäyttämöllä. Torstaista sunnuntaihin Valveella nähdään Kuuman Ankanpoikasen kappaleet Likinäköinen prinsessa ja muita kehityskertomuksia (K3), Kiiltokuva (K18) sekä Vain toivo jää (K16).

Siiri Angerkoski astuu kankaalle otteissa Finnkinon julkaisemasta DVD-kokonaisuudesta "Talvisodan katsaukset". Angerkoskea muistetaan tänä vuonna Siirin-päivillä eniten elokuvarooleja näytelleenä suomalaisena, joten ei ole ihme, että hän on ehtinyt myös aikanaan teattereissa alkukuvana näytettyyn "Muuten on muistettava" -sarjaan. Siirin-päivän järjestävät Oulun Elokuvakeskus ry, Merikoskikerho ry sekä Finnkino, jotka tarjoavat myös Taiteiden illan elokuvallisen ruokalajin.

Taiteiden illat jatkunevat syyskaudella alkaen Oulun Taiteiden yöstä torstaina 26.8.2010. Iltoja organisoiva Oulun taiteiden yö ry keskittyy kesäksi yön järjestelyihin.

OHJELMA (ajat arvioita!):

19.00 Ovet auki

19.20 Nukketeatteri Kuuma Ankanpoikanen

19.45 Kamarimusiikkiorkesteri Valkoinen Delfiini: Bach, Haydn, Mozart

20.25 Talvisodan katsaukset -näytös

20.45 Kamarimusiikkiorkesteri Valkoinen Delfiini: Haydn, Debussy, Merikanto

21.25 Talvisodan katsaukset -näytös

... yllätykset ja muutokset mahdollisia! Liput taas vain 5 euroa!

Kamarimusiikkiorkesteri Valkoisen Delfiinin ohjelmisto:
- C. Ph. E. Bach: Triosonate in D, Wq 151, Largo, Allegro (Tiina Nikander huilu, Sinikka Ala-Leppilampi viulu, Päivyt Kurki-Awad sello, Nävid Mikkonen piano)
- J. Haydn: The London Trios I, Allegro Moderato, Andante, Finale, Vivace
(Tiina Nikander huilu, Sinikka Ala-Leppilampi viulu, Päivyt Kurki-Awad sello)
- W.A. Mozart: Adagio E-duuri (Sinikka Ala-Leppilampi viulu, Nävid Mikkonen piano)

- J. Haydn: Divertimento I, Adagio cantabile, Allegro, Tempo di Menuetto (Tiina Nikander huilu, Sinikka Ala-Leppilampi viulu, Päivyt Kurki-Awad sello)
- C. Debussy: Syrinx (Tiina Nikander huilu)
- O. Merikanto: Kesäpäivä Kangasalla (Nävid Mikkonen piano)

Lisätietoja:
Valkoinen Delfiini: www.huilukouluvalkoinendelfiini.net
Kuuman Ankanpoikasen ohjelma Oulussa: www.akseliklonk.fi
Siirin-Päivät: www.oulunelokuvakeskus.fi/oek/ajankohtaista/hae/232